Millaista on herätä 55-vuotiaana siihen, että tunteet tulevat takaisin täydellä volyymilla? Entä kun kauan kadoksissa olleet unelmat heräävät? Useimmiten tämä on ihanaa, mutta joskus myös pelottavaa. Luulin pitkään, että lääkkeet ja riippuvuudet pitivät minut kasassa. Ajattelin, että ne ovat kilpi maailmaa vastaan. Kun ne riisuttiin pois, tajusin olleeni väärässä. Ne eivät olleet kilpi, ne olivat sumuverho, joka piti paradoksaalisesti masennustani ja ahdistustani yllä. Kun suodattimet poistuivat, maailma vyöryi päälle raakana, kirkkaana ja uskomattoman voimakkaana, mutta myös kauniina.

Kun tunteet palaavat

Moni pelkää raitistumisessa sitä, että elämä muuttuu harmaaksi todellisuudeksi. Minulle kävi päinvastoin. Suodattimien alta paljastui jotain, minkä luulin kadottaneeni vuosikymmeniä sitten: lapsenkaltainen uteliaisuus, luova roihu ja kyky tuntea suuria tunteita. Löysin takaisin kotiin, omaan aitoon temperamenttiini. Ilman suodattimia eläminen ei ole silti pelkkää ilotulitusta. Se on myös haavoittuvuutta. Kun asioita ei enää turruta, myös epävarmuus ja itsekriittisyys tuntuvat selkäytimessä asti. Ero entiseen on siinä, että nyt minulla on työkaluja, kuten vertaisryhmät, puhuminen, kirjoittaminen, tanssi ja musiikki.

Ne eivät olleet kilpi, ne olivat sumuverho.

Kun mieli alkaa vapautua

Olen sitä mieltä, että jokaiselle meistä on annettu erilaisia kykyjä ja hyviä ominaisuuksia. Päihderiippuvuus kuitenkin surkastuttaa ihmisen ja painaa pahimmillaan kaiken luovan toiminnan tukkoon. Myös hyvät ominaisuudet jäävät usein vähälle. Näin ainakin itselleni kävi. Ajatteluni oli riippuvaisena hirveän rajoittunutta, jäykkää ja mustavalkoista. Nyt kun aktiivinen riippuvuus on minusta riisuttu, ajatteluni on vapaampaa ja mieleni rajoitteet purkautuvat yksi toisensa jälkeen. Uskallan jo kyseenalaistaa totutuissa radoissa kulkevia ajatuksiani.

Tästä esimerkkinä vaikkapa unelmat, jotka alkoivat herätä, kun toimimattomat psyykenlääkitykseni purettiin tarpeettomina pois. Tämä tapahtui osaavan lääkärin valvonnassa. Minulla todettiin lääkeresistentti masennus ja ahdistus. Pelkkä lääkitysten purkaminen sinänsä ei riittänyt, siihen tarvittiin myös muun muassa minnesotamalliset päihde- sekä läheisriippuvuushoidot, sekä paljon intohimoista musiikin kuuntelua omalla kohdallani. Myös yksin kotona oman häpeäkynnyksen ylittämistä tanssimalla. Nämä kaikki vapauttivat tunnelukkojani poksahdellen, aika rajustikin. Nämä ovat tietysti yksilöllisiä asioita, mikä toimii kenellekin.

En kuitenkaan missään tapauksessa kannusta ketään omatoimisesti purkamaan asianmukaista lääkitystään. On täysin eri asia, jos ihmisellä on vaikeita oireita ja diagnoosi, joka vaatii hoitoa. Itseni kohdalla vaan jo vankilan psykiatri totesi käyttävänsä minusta mieluummin nimitystä ”haavoittunut persoonallisuus”, kun takerruin diagnosointiini. Yritin vuosikaudet mahduttaa itseäni johonkin diagnoosiin ja lokeroon, mutta aina pursuilin milloin mistäkin ulos. Tänä päivänä ymmärrän olevani voimakkaalla intensiteetillä tunteita tunteva ihminen, jolla on paljon työstettävää itsensä kanssa eri alueilla.

Pääosassa omassa elämässäni

Uusi minäni on päättänyt olla pääosassa elämäni näyttämöllä.

Hulluinta tässä on se, että unelmani ovat myös lähteneet toteutumaan. Hankalista vahvoista tunteista huolimatta kykenen itse luomaan uutta todellisuuttani. Uudet, tuoreet ajatukset ovat tulleet tilalle ja ne antavat minulle voimaa. Ne ottavat nyt valtaa ja hyvä energia minussa on alkanut kasvaa. Kun muutan tietoisesti ajatuksiani, myös tunteeni muuttuvat.

Olen uskaltanut alkaa elää elämääni rohkeammin, vaikka välillä pelottaakin. Identiteettini on tänä päivänä jo muutakin kuin olla entinen päihteidenkäyttäjä. Olen löytänyt sisältäni valtavan elämänvoiman. Riittää, kun teen oman osuuteni parhaan kykyni mukaan ja elän tätä elämääni sydämestä käsin.

Rakkaudella, Hissu